Laiska, mahdollisesti myös tyhmä ja saamaton

Maksoin hootanasti rahaa työ- ja koulutodistusten kääntämisestä, se kirpas todella syvästi mutta jostain syystä lohdutti ajatella, etten oo neljään kuukauteen tehnyt oikeita töitä, hehhehhee. En oo ihan varma mikä tossa on lohdullista, ehkä se, että en oo sitä rahaa vähään aikaan tiennannutkaan, siihen nähden mun rahat ovat riittäneet yllättävän pitkälle ja jäljelläkin on vielä jokunen markka. Tässä on nyt noita kulunkeja muutenkin, ostin eilen uuden puhelimen esimerkiks. Ei olis ollut pakko, mutta ajattelin päivittää vanhan simpukka-Samsungini tässä lähdön kynnyksellä uudempaan. Toi uus puhelin on niin monilla lisäominaisuuksilla höystetty, että tuntuu kummalliselta lähettää sellaisesta monitoimisesta vehkeestä tekstareita tai soittaa. Senhän nyt tekee mikä tahansa puhelin, mutta voi pojat, toi uus osaa navigoida! Oliskohan eksyilyn ajat nyt vihdoin ohi uuden mullistavan vallankumoustekniikan myötä? Kudoin sille muuten pussukankin, eikä äiti auttanut paljon ollenkaan. Lopputulos on kyllä erehtymättömästi sen näköinenkin.

Tän viikon aikana... en oo tehnyt mitään mainitsemisen arvoista. Nukkunut pitkään, tutustunut uuden puhelimeni ihmeisiin, käynyt kahveella tyttöjen kanssa. Olisin "tyttöjen" tilalla halunnut käyttää jotain sentapaista iskevää ilmausta kuin fellas, lads tai mates, mutta suomen kielestä sellaista ei löydy. Ymmärrän kyllä, että varmaan pääsääntöisesti noita leppoisia nimityksiä käytetään miespuolisista henkilöistä ja nyt kuitenkin kyse tyttökavereistani, mutta "pojat" ei millään muotoa riitä vastineeks vaikka nyt tuolle "mate"-nimitykselle. Miten sen edes voi kääntää? Kuoma? Tarkemmin ajateltuna ei yhtään hassumpi sana, kuoma, vanha kuoma. Kävin siis kahveella kuomien kanssa! (Toimiiko?)

Kirppiksellä kävin menestyksekkäästi ensi kertaa aikoihin! Löysin just sellaisen neuletakin, jota oon haeskellut, ja kaksin kappalein peräti. Sit ostin kanssa Guy de Maupassantin novellikokoelman. En oo kyseisen ranskiksen teoksia lukenut aiemmin, nimi vaan oli sen verran tuttu, että ostin opuksen. Sitä paitsi se yks euro, jonka se maksoi, ei edes mun taloutta horjuta pahemmin - mikään ei enää tunnu missään ton uuden puhelimen ja käännöslaskun jälkeen. Niin, kirjoista sen verran, että luin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan uudestaan, vitsi että osaa olla hyvä kirja!, ja sen jälkeen aloitin Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Mistä lie johtuu, mutta mikä tahansa amerikkalainen nostaa mun niskavillat automaattisesti varautuneen epäilevään asentoon, mutta toi on hyvää luettavaa, mielenkiintoista. Eivät kaikki amerikkalaiset ole idiootteja, mutta sitä ei aina tahdo uskoa, kun uutisia lukee tai ylipäänsä tarkastelee niiden yhteiskuntarakennetta. Täältä kaukaa pohjoisen hyvinvointivaltiosta on hyvä arvostella ja huudella mielipiteitä, mutta herran tähden, ainakaan mä en esitä niitä ohjusten kera. Tuli mieleen tämmöinen umpihölmö analogia, mutta tää on oikeesti mietityttänyt mua aika lailla. Eikös Spiderman oo amerikkalaista perua, taitaa olla. No niin, olisiko ollut sen Peter Parkerin setä, joka muistutti, että suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun. Yhdysvallat on yks vaikutusvaltaisimmista valtioista maailmassa ellei vallankin numero ykkönen, mutta kantavatko ne vastuun tekosistaan? Eivät mun nähdäkseni riittämiin, jos saan sanoa. Mut Kuin surmaisi satakielen vaikuttaa oikeen hyvältä teokselta, se tais olla se, mitä piti sanomani eikä mikään päätön höpinä Spidermanista. Luoja nähköön kumminkin, amerikkalainen viihdeteollisuus on täynnä suuria, eeppisiä sankartarinoita, mutta ilmeisesti ihmismielen todellinen uljaus onkin nimenomaan sitä sitten, viihdettä.

Lähtö lähestyy ja minä vain vetelehdin tekemättä paljon mitään. En oikein tiedä, kuinka hyödyllistä on tässä vaiheessa lähetellä kiinnostuneita viestejä vapaista asunnoista, enhän mä kuitenkaan vielä puoleentoista viikkoon niitä pääse katsomaan, siinä ajassa ne ehtivät mennä jo aika moneen kertaan. Oon ehkä liian huoleton, mutta kyllä noita vapaita asuntoja ja yksittäisiä makuuhuoneita näyttäis olevan ihan riittämiin, joten enköhän mä jotakin tule löytämään. Eikä vähän aikaa hostellissakaan mikään maailman kauhein asia olis. Hostellissa on ihan kivaa, ilmaista aamupalaa, koska en menis sellaiseen, jossa sitä ei olis tarjolla. Tiettyjen asioiden suhteen en suostu tinkimään, aamupala on yks niistä, se on pyhä.

Niin ja sanomattakin selvää, että tää työpaikka-asia on yhtä epävarma kuin mitä pysyvän asuintilan löytämiseen tulee. Niin kuin jo aiemmin tuumiskelin, en oo hyvään hetkeen oikeissa töissä ollut, enkä tiedä, kuinka enää osaan semmoisiin ryhtyä. Ei huvittais yhtään, ei vieläkään, vaikka oon aina luullut, etten kestäis hetkeäkään työttömänä. Luulin, että kaipaisin tekemistä ja että ilman sitä joutuisin täysin retuperälle, tukka hapsottais ja hiki haisis, mutta nähtävästi ei. Olosuhteet ovat viime aikoina pakottaneet mut miettimään tulevaisuuttani, kuten varmasti ymmärrätte ilman eri sanomistakin, ja alan vakuuttua entistä enemmän siitä, että parhaiten voisin harjoittaa sellaista ammattia, jossa voisin itse ensinnäkin määrätä työaikani ja -paikkani sekä toteuttaa luovuuttani ynnä koetella itseni ja yhteiskunnan rajoja. Siinä voi sitten itse kukin miettiä, minkämoista työtä halajan (en voi myöntää sitä ääneen, koska se on niin hupsua). No hitto vieköön, myönnetään sitten, haluisin ryhtyä kuvataiteilijaks ja kirjoittajaks ja vaikka mikskä muuksi, en haluu tavallisiin oikeisiin töihin. Taidan olla vähän tämmönen outo välinputoaja. En oo aivan varma, olisinko tarpeeks taitava ja ehkä vielä enemmän kärsivällinen mihinkään itsenäiseen taiteelliseen työhön, mutta vielä vähemmän musta on mihinkään 9-17-toimistoon. Siellä välissä sitten kärvistelen, kun oon liian huono kiipeämään kavutakseni sieltä välistä pois.