En vecka till!

Huuui, viikko lähtöön! Eilen aamulla herätessäni kunnolla ymmärsin, että ei tässä montaa päivää enää lähtöön ole, ja sekös jos mikä osaakin olla pelottavaa. Siellä kun olen, mun ainoa tukipylvääni valitettavasti on minä itse, ja mä en ole aivan varma, uskallanko luottaa jättää itseni itseni haltuun. Olihan järjettömästi muotoiltu, mutta mä tulen olemaan siellä ypöyksin. Piste. Sille ei voi mitään. Piste. On lopetettava neiteily ja muistettava, että nyt saamme juuri sitä, mitä tilasimme. Piste. Näin kiellän itseltäni kaikki jänistämiseen ja muuhun perumiseen johtavat ajatukset. Tätähän nimenomaan halusin, tässä se nyt on, huonoine ja hyvine puolineen. Ensimmäistä kertaa taidan ymmärtää, että helppoa tämä ei tule olemaan. Voisinpa vain piirrustella ja maalailla ja kirjoitella kaiket päivät, elämä olis niin simppeliä!

Lauantaina olin tovereiden, vanhojen ja uusien, kanssa ulkona, kaupungissa ihan. En usko, että enää eksyn sinne päin, keskustaan ja Kallioon, niinpä lauantaina taisin jättää jonkinsorttisia henkilökohtaisia hyvästejä Helsingille. Olipahan tavattoman hauska ilta kyllä, mitä semmosista pienistä kuin että vedentulo lakkas jo suhteellisen alkuvaiheessa iloista illanviettoamme. Oli just niitä iltoja, kun ei edes pitänyt lähteä mihinkään, ja sitten kun kumminkin saa itsensä ulos talosta ja liikkeelle, niin olikin hauskinta lähimuistiin!

Kävin tänään hakemassa työ- ja lukiotodistusten käännökset, nyt olis sitten edessä se varsinaisen työnhaun aloittaminen, ja jo nyt, kellon ollessa puoli kymmenen, tiedän, että tästä tulee pitkä ja uneton yö täynnä epätoivoa, epäuskoa ja lopulta toivottavasti kuitenkin edes jonkinasteista asiassa etenemistä. Meinaan jos Kelan väki päättääkin jättää mut työttömyyskorvauksetta, se olisi sitten monenmonta pykälää huonompi juttu ja työpaikka olis saatava mitä pikimmiten. Mutta tässä uskoa koettelevassa tilanteessa ei auta kuin pysytellä toiveikkaana.

Tein taas kirppislöytöjä, onnekseni kirppispöytäni varaus loppuu keskiiikkona ja mulla ei ole enää syytä ravata siellä päivittäin (järjestelemässä sitä pöytääni nimittäin). Löysin pari kappaletta paitoja, kaks ja kaks puol euroa, eikä siitä oo kuin kaksi päivää, kun edellisen kerran ostin topin ja paidan. Mutta saa loppua nyt, eihän mulla ole edes housuja noin monille paidoille! Sitä paitsi voin ottaa mukaani vain rajallisen määrän tavaraa, ja tällä kertaa valinta on tehtävä viisaasti ja harkiten. Ylimääräiset hatut jäävät vanhempieni hoitoon, ja kirjat myös on jätettävä. En tiedä, pystynkö tekemään kylmäverisesti ja -päisesti tällaisia suuria päätöksiä.

Oon jatkanut kirjaston levyhyllyjen penkomista, viime kerralla nappasin mukaani Palefacen Maan tapa -levyn. Veljeni tutustutti mun Palefacen aikaansaannoksiin aikaa sitten, vuosi tai kaks, ja toteankin vaan, että tässäpä eri oiva kaveri! (Kuunnelkaa ja arvatkaa, miks oon just tätä alla taitavasti linkitettyä - en oo mikään tietotekniikkaihme, vaikka niin tulen työhakemuksissa väittämään - biisiä kuunnellut viime päivinä!)