Suomensoljuva

Ei oo varmaan ikinä ollut näin patrioottinen olo, sanoo expatriaatti ja miettii, tulikohan sitä lipsautettua jokin suomenkielen vastainen epäinen lainasana. Kaikki alkoi jokunen aika sitten - ehkä viikko - kun muistin Runebergin tortut ja Johan Ludvigin lähestyvän syntymäjuhlan. Himoitsin ko. torttuja monenmonta päivää vaikka tiesin hyvin, ettei tähän pulmaan ole kuin yksi ratkaisu: kietoa essu mahan ympäri niin hyvin kuin kangasta riittää ja ottaa tehosekoitin kätöseen ja leipoa pellillinen. Mahdollisesti olis myös syötävä kaikki, niin kuin eräs länsivantaalainen ystävättäreni ehdotti samassa yhteydessä, kun toivotin hyvää Runebergin päivää. Asiat ovat räjähtäneet käsiin siinä mittakaavassa, että olen toivottanut useammalle ihmiselle hyvää Runebergin päivää kuin joulua ja uutta vuotta yhteensä. Olen tosi innoissani, halusin vain levittää sanomaa ja riemua.

Aamulla herätessä Tiernapoikain laulu kajasi päässäni. Luonnollisesti - muistan nähneeni lievästi ahdistuksenväristä unta sokkona hiusteni leikkaamisesta, ja jotenkin siihen liittyi myös musta ilmastointiteippi. Koska Tiernapojat ei käy laatuun tällaisena sademyrskyisenä helmikuun keskiviikkona, hyräilin Porilaisten marssia hypellessäni linjuripysäkille ja kouluun.

Siellä nyt ei mitään järin jännittävää tapahtunut, koulussa. Oli luentoa viittomakielestä ja mielikuvituksen psykologiasta ja kirjallisuuden eri suuntauksista. Löysin kirjastosta englanninkielisen käännöksen Stephane Mallarmén Un coup de désistä. Yhtä paljon se hämmentää mieltä kuin suomeksikin, jollei peräti englanniksi enemmän. Haluaisin esitellä kaksi eri tulkintaa aiheesta.

Oikean nilkkani sisäsyrjä, jos joku ihmettelee, mikä lihaklöntti siinä möllöttää!

Kuten jo mainitsin, lähetin perheelle ja ystäville hyvän Runebergin päivän toivotuksia. Toinen ystävättäreni kertoi, että oon hullu. ("Oot hullu!! :D" Kiitti hei!) Mun mielestä ei ole lainkaan hullua juhlistaa yhtä suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmistä hahmoista. Oisko peräti ihan pyöreiden vuosien paikka! 210, tarkkaan ottaen, jollen ole aivan hakoteillä. Toinen syy - ensimmäinen on Runebergan leipomukset -, minkä tähden vasta nyt innostun Runebergin päivästä ja suomalaisesta kirjallisuudesta juurtaa rankansa Dublinissa asumiseen. Vaikuttaa siltä, että tarvitsen jonkinlaista vertailukohtaa ymmärtääkseni, minkälainen maa Suomi oikein on, minkälaista kansaa me rujot jurottajat oikein olemme.

Koti-ikävä alkaa saada uusia muotoja. Alan kiinnostua Suomeen liittyvistä asioista aivan uudella tavalla. En kyllä edelleenkään oikeastaan osaa sanoa, mistä oon kotoisin, mutta tunnen tietynsorttista iloa suomalaisesta passistani: se kantaa mukanaan joitakin eri hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten ilmaisen kouluruoan, edullisen terveydenhuollon (systemaattisesti kieltäydyn sairastumasta täällä taloudellisista syistä), huvipuistot, kahvinkeittimet ja kenties melko kallisvuokraiset mutta pääsääntöisesti järkevät asumismuodot. Mua itse asiassa hieman ärsyttää ihmiset, jotka valittavat, miten paskaa Suomessa asuminen on - ei se ole. Byrokratia kenties on raastavaa toisinaan ja hintataso eittämättömän korkea, mutta Suomessa ei tarvitse jännätä, joutuuko kodittomaksi, kun huoneiston pohjapiirros on hieman sääntöjen vastainen.

Tän Suomen puolustuspuheenvuoron jälkeen haluaisin kertoa, kuinka aivoihin sattuu katsoa suomalaista televisioviihdettä. Putous on ihan ookoo, sehän on aika hauska! (Mmm, mmm, mmm, aaaivan, aaaivan, todellakin! Tää muodostuu vielä sinnikkääksi ongelmaksi. Voi kuule Iida kun mä en voi sulle ongelmaksi muuttua! Mitä siitä nyt tulis jos hypoteettinen lukija olis ongelma ja Iida olis ongelma; ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla.) Sitä on ihan miellyttävä pitää kisakatsomoa lauantaisin, juoda vähän viiniä ja sillä tavalla. Vaan minulle on näytetty sellaisiakin helmiä kuin Satuhäät ja Matkaoppaat... juu, en mä itse niitä salaa halua katsoa. Siinä sitten repii silmiä päästä, pureskelee korviaan ja hakkaa päätä lattiaan samanaikaisesti, kun morsian kertoo "kosaisseensa" sulhastaan suihkussa tai kaksi maailman tylsintä vaaleaverikköä riitaantuvat navigointiin liittyvistä erimielisyyksistä johtuen. Öö, okei, miksi? Enkä edes aloita sellaisesta formaatista kuin Sinkkulaiva.

Aikaisemmin miltei kaikki Suomeen liittyvä sattui tuolla tavoin. Siinäkin mielessä oon iloinen, että otin ja läksin: onko nimittäin mitään parempaa kuin huomata olleensa perustavalla tavalla väärässä jostakin? Kompastua ylpeyden turvottamiin klovninjalkoihin, joutua muuttamaan näkemystään maailmasta laajempaan suuntaan? Niin mulle on hieman käynyt mitä tulee henkilökohtaisessa suhteessani Suomeen. Ei mulla kuitenkaan ole sen kummempia aikeita sinne palata takaisin tällä haavaa, mitä nyt ehkä kesäksi ja vähän tekis mieli pulkanlaskuunkin, mutta maailma on vielä mulle kovin suuri. Eräs S. Putro kananlihallistaa melko todenperäisen näkemyksen Suomesta:

Minä laulan karusti vaan enpä vaihtaisi
Ääntäni tai kompuroivaa kotimaatani
Sillä näen kauneutta ainutkertaista
Sen uurteisissa kasvoissa kun sataa puukkoja

Niin, kantsii kuunnella Samuli Putron Helismaa.

Kaiken tällaisen syvällisen kansakuntaan kuulumisen jälkeen tekee edelleen mieli Runebergin torttuja. Hyväksyin sen seikan, että mun on otettava oman kohtaloni ohjat käpäliini ja ryhdyttävä  haasteelliseen tehtävään eli leipomiseen. Vaikka aina välillä kuvittelen, että musta tulis tosi hyvä kotivaimo ja/tai omaishoitaja, se ei taida aivan täysin pitää paikkaansa. Osaan leipoa sämpylöitä ja muffareita, mutta niihin ei paljon taitoa tarvita. Googletin ja vertailin torttureseptejä, ja tällaisesta blogista tulin löytäneeksi koko lailla lupaavan ohjeen; se ei vaikuta liian kinkkiseltäkään. Ryhdyin sitten tarkemmin katsomaan, minkäsorttinen blogi on kyseessä, ja ei vide! Sehän sisältää kaikenlaista vegaaniainesta. Mikä hauska sattuma, sanoo ituhippi, joka on pyrkinyt kovasti syömään vegaanista sapuskaa viime aikoina ja tehnyt esimerkiksi just hyvää munakoiso-avokado-pinaattipastaa kurpitsan- ja seesaminsiemenillä.


Runebergin päivän huumassa kävin kirjastossa vielä toiseenkin otteeseen. En halua ikinä lähteä yliopistosta, kirjasto on huikee ja siellä on kaikkee! Myös Runebergia, joka tosin ei järin suositulta vaikuta. Pölyperhoset lehahtivat yskänpuuskani saattelemana, kun kurottelin Samlade Skrifter -teosta ylähyllyltä. Mun ruotsi on melko hataraa, mutta uskoisin jonkun tolkun tyypin runoista saavani. Ei löytynyt Vänrikki Stoolia, mutta voin olla ihan tyytyväinen, kun tässä yhdistyy vastasyntynyt nationalismini ja ammatillinen mielenkiintoni. Lisäksi hyvä muistutella itseään motivoimismielisesti siitä, että olis melko kutkuttavaa - jo vaikka siinä ammatillisessa mielessä sitten - osata vähän enemmän kieliä. Kun mä täältä lähden, muutun maaksi ja käyn horsmaa kasvamaan. Sitten mun nekrologiin voi pistää heinän ja horsman lisäksi, että puhuin sujuvasti taipuisan äidinkieleni lisäksi englantia, ruotsia ja ranskaa.

Värväsin yhden flikkakaverini leipomispuuhaan. Saa nähdä, kuinka meidän käy Fredrikan kädenjälkiä seuratessa.