Tasan kahden viikon kuluttua tästä nimenomaisesta hetkestä laskien oon ollut Dublinissa jo kymmenen tuntia. Tai kahdeksan, aikaero hämmentää mua suuresti näissä laskelmissani, mutta yhtä kaikki tasan kahden viikon kuluttua matkaan takaisin Dubliniin. Kalenteri alkaa tän viikon kohdalta näyttää jo aika täydeltä, tiedossa junamatkailua etelään Vantaalle ja pohjoiseen Hyvinkäälle ja tietysti perjantaina sitten kohokohtana tatuointien uudelleenväritysaika. Niitä on kolmin kappalein ja uusin tulokas pohkeessa kaipaa vähän lisää mustetta. Onneks tatuoijani on yks vanhimmista ystävistäni, tai oikeastaanhan se meni just toisinpäin: yks vanhimmista ystävistäni ryhtyi tatuoijaks, luonnollisesti tarjouduin harjoituskappaleeksi ja itse asiassa näinä aikoina vietämmekin ensimmäisen tatskani vuosipäivää.
Oon yrittänyt tuttaviltani tivata mielipiteitä tästä blogintyngästä ja siinä syssyssä mulle valkeni, että oon kirjoittanut tänne aika henkilökohtaisiakin asioita. Ei sillä varmaan liiemmin väliä ole, koska taidan itse olla innokkain lukijani, mutta yllätyin, kun tajusin asiain todellisen laidan. En mä kirjoittaessani ole mieltänyt mitään erityisen henkilökohtaiseksi (viittaa vahvasti estottomuuteen ja itsesensuurin täydelliseen puutteeseen, mistä on muitakin todisteita koppakaupalla), en ole kirjoittanut tänne mitään, mitä en voisi kertoa muutenkin kenen tahansa kysyessä. Onkse outoa? Olenksmä outo?
Ylipäätään pitäis varmaan vähän suunnitella tarkemmin, mistä kaikesta aion kirjoittaa. Johan siitä vaatii selkeys, johdonmukaisuus ja ymmärrettävyyskin, ja ne jos mitkä ovat jaloja ja tavoittelun arvoisia hyveitä. Oon vain niin onnettoman ailahtelevainen ja epäjärjestelmällinen persoona, että vaikka onnistuisinkin jonkinlaisen painopisteen tälle kaikelle sepittelylle laatimaan, en silti pysyisi siinä, koska mun mieli muuttuisi kuitenkin heti seuraavana päivänä. Täten tulen jatkamaan entistä epäjohdonmukaista linjaani, joskin valitusta ja vikinää vois vähän vähentää, niin ja monimutkaista jaarittelua, jolla ei ole päätä sen enempää kuin häntää tai muita jäseniäkään, mutta jota teen suurella sydämellä ja harrastuksella, mulla voi olla joku syndrooma.
Yritän kaikin keinoin piristää ikävystyttävää tekstipaljoutta, kuvia siis! Mun kamera ei ole mikään kovin kummoinen enkä kuvaajana voi luonnehtia itseäni yhtään paremmaksi, mutta tässä nyt olis kumminkin pari otosta lempparipaikoistani ja muusta sävähdyttävästä Dublinissa!
 |
| Natural History Museum |
 |
| Francis Baconin studio, The Hugh Lane, ah sotkua |
 |
| Samuel Beckett Bridge |
 |
| Eräästä Howthin kylästä Dublinin ulkopuolella, aika symppistä |
 |
| Trinity College sisäpihalta käsin ja turistin näkökulmasta |
 |
| Ha'penny Bridge, lempparisiltani kaikkien siltain joukosta ja Dublinissa niitä jokunen on |
 |
| Temple Barist! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti