Uudet tuttavani

Oon viimeinkin Dublinissa! Itse asiassa tämä on jo neljäs päiväni täällä, saavuin perjantaina iltapäivällä ja nyt elän maanantai-iltaa. Oon hostellissa tämän ja ensi yön ainakin, kolme edellistä yötä vietin uuden toverini luona. CouchSurfing, jolle en edes löydä tarpeeksi ylistäviä ilmauksia, yhdisti meidät ja ensimmäiset päiväni Dublinissa eivät olis voineet olla passelimmat! Hostini otti isännän roolin oikein perinpohjaisen tosissaan ja jaksoi mukisematta ravata mun kanssa taidemuseoissa, syömässä ja oluella. Kaikesta tosta oon enemmän kuin hyvilläni - haahuiltuani ensimmäisen päivän täällä yksin, on pakko todeta silmiinpistävä ero lampsia yksin pitkin poikin kaupungin katuja ja kujia sen sijaan että seuranpitäjänä olis joku, joka oikeasti tietää, minne mennä. Pyrin rehelliseen itseilmaisuun ja sen nimissä on tunnustettava, että vähintäänkin yhtä kiinnostunut olen ollut tutustumaan oppaaseeni kaupungissa kuin itse kaupunkiin. Uusi toverini on mua seitsemän vuotta vanhempi, opiskellut yliopistossa psykologiaa ja filosofiaa ja lukenut aika joukon kirjoja. Oon mäkin lukenut paljon, enemmän kuin useimmat ikäiseni, mutta tässä on kaveri, joka siteeraa James Joycea ulkomuistista. Ainahan mä halajan intellektuellia seuraa, no, tässä sitä tosiaan on aimo annoksina. Muutamina hetkinä oon kokenut erittäin kiusallisen tietoisella tavalla olevani pölkkypää pikkulikka tai tolvana teinityttö. Ilmeisesti oon kuitenkin jossakin määrin ollut viihdyttävää seuraa, koska uusi toverini kutsui mut luokseen myös ensi viikonlopuksi.

En tiedä, miten kuvailisin Dublinia itseään. Tää on sympaattinen kaupunki, keskusta ei oo mikään suurensuuri, mutta ikävällä tavalla sain huomata, miten helppo tänne silti on eksyä. Olin kyllä poikennut tavoistani ja ottanut kartan mukaani, ongelmaksi osoittautui se, etten oikeestaan osaa lukea karttaa. Pidän sitä käpälissäni väärinpäin, tai täsmällisemmin ilmaistuna en tiedä, milloin se on oikein- ja milloin väärinpäin, meen sekaisin yhtä lailla vasemmasta ja oikeasta kuin ilmansuunnistakin. Kartanlukutaidon lisäksi multa puuttuu suuntavaisto kokonaan; tämän kaiken huomioonottaen on ihme, miten mua, avutonta turistia, ei ole jo viiteentoista kertaan ryöstetty pimeillä pikkukaduilla. Suurin syy eksymisiini on ollut yleensä, kuten tälläkin kertaa, pyrkimykseni päästä pois keskustasta, toisin sanoen suurilta ostoskaduilta ja turistihoukuttimilta. Dublinissa on jotakuinkin samat isot, valaistut, kiiltävät, puunatut ja tähän vuodenaikaan yltiömaisen jouluisiksi koristellut liikkeet kuin missä tahansa muussakin kaupungissa missä tahansa maailmankolkassa. Mitä niissä edes tekisin, minä joka ostan vaatteeni kirpputoreilta ja muista käytettyjen artikkeleiden putiikeista. Kiinnostavimmat ja kullekin kaupungille tyypillisimmät ominaisuudet löytyvät pienempien katujen varsilta, Dublinin tapauksessa se merkitsee ensinnäkin lukemattomia pubeja ja... pubeja. Kirkkoja tuntuu olevan vähän joka kulmauksessa ja museoita löytyy joka lähtöön; nauroin hysteerisesti Leprechaun Museumille, myös sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että nimestä huolimatta se ei esittele haltijoita vaan irlantilaista mytologiaa.

Pitäis ryhtyä hoitamaan työ- ja asuntoasioita, mutta oon saamaton, ei huvittais. Ketäpä ei huvittais käydä töissä, varmasti sanotte, mutta mun haluttomuuteni rutiininomaisiin ja velvollisuuksien täyttämään työssäkäyvän elämään on uskomattomissa mittasuhteissa. Voisin yrittää muotoilla tätä siten, että nyt kun olen kerran päässyt eroon perinteistä ilmausta käyttäen oravanpyörästä, en missään nimessä halua siihen uudelleen. Hyvänen aika sentään, oon päästänyt irti niin monesta mua ennen pidätelleestä seikasta, että voisin yhtä hyvin päästää itseni menemään kokonaan. Tehdä tismalleen ynnä vain ja ainoastaan sitä, mitä haluan. Oon kuitenkin tietoinen julmasta ja karusta todellisuudesta ja ymmärrän, että se ei ole mahdollista, kovin pitkään ainakaan. En enää oo ollenkaan varma suunnitelmistani, vaikka kaiken piti olla selvää kuin pläkki. No, eipä ole, minkäs teet, mitä toden totta teen! Retorinen kysymys, mutta epäjärjestelmällisenä ja organisointikyvyttömänä sekä jotensakin lyhytnäköisenä heittäydyn kuvitteellisen virran vietäväksi ja uskon, että asiat lutviutuvat omalla painollaan. Asiat eivät ole lainkaan hullusti, nytkin on yöpaikka ynnä peräti aamiainen tiedossa vallan kahdeksi yöksi!