Dún Laoghaire: I've been there!

Karkasin eilen koulusta. Kuulostaa pahalta, tiedän, minne on kadonnut tunnollinen opiskelija minussa? Ei varmaan minnekään, toivottavasti, karkumatka oli laskelmoitu hetken mielijohde. Kaikki alkoi tiistaiaamuna, kun on kiiruhdin kouluun kuvitellen olevani myöhässä. Matkalla linjuripysäkiltä koululle (typerä kampus on niin iso, että siinä saa taivaltaa monta kallisarvoista minuuttia) törmäsin yhteen koulututtavaani, joka oli sattumoisin menossa samaiselle luennolle. Kaikkien odotusten vastaisesti oltiin ajoissa; luento käsitteli Tim Wintonin Breathia. Mikäli ette ole perehtyneet australialaiseen nykykirjallisuuteen - itsehän ollut ennen tätä kuullutkaan koko tyypistä - voin kertoa, että kaveri kirjoittaa innokkaasti australialaisesta luonnosta tai tarkemminkin ihmisen suhteesta siihen. Breath taasen kertoo surfauksesta, riskien ottamisesta, kasvamisesta, semmoisesta. Luennon loputtua koulutoverini kertoo haluavansa lähteä Dún Laoghaireen katsomaan merta ja syömään jäätelöä ja kysyy, haluaisinko lähteä mukaan.

Että haluaisinko. Olin sattumoisin just kolmea päivää aiemmin käynyt Dún Laoghairessa ihan toisissa merkeissä, enkä nähnyt paljon yhtään merta tai veneitä. Eikä siinä vielä kaikki, milloin oon ikänä kieltäytynyt jäätelöstä. Tää pettämätön yhdistelmä sai mut jättämään sen päivän luennot väliin (niitä ei ollut kuin pari, joista tähänastisille oon kaikille osallistunut). Niinpä läksimme koululaukut täynnä Chauceria ja sosiologiaa aurinkoiseen ja kaikkea muuta kuin marraskuiseen ulkoilmaan.

Usein unohdan eläväni meren äärellä. Varmaan johtuu siitä, etten ole ennen elänyt näin liki merta; en nytkään osaa ajatella sitä. Aina kuitenkin kun ryhdyn asiaa miettimään, se tuntuu hyvältä. Merta pitkin pääsee mistä tahansa minne tahansa - paitsi sisämaahan, ehhehhee, ei ruveta viisastelemaan. Meri on ollut täällä ennen kaikkea, merestä me olemme lähtöisin, emmekö olekin? En nyt paneudu evoluution yksityiskohtiin, vaan pikaisesti vaihdan aihetta romantisoituihin käsitykseen merestä, seiloreista ja karkeista merikarhuista. Jos olisin cool parrakas mies, pitäisin aina Jacques Cousteau -tyylistä myssyä ja paksua villapaitaa. Saattaisin jopa kasvattaa partani Ernest Hemingwayn mallilla. Olin mies eli en, yhtä kaikki seilaisin seitsemällä merellä, olisin ystävällismielinen tutkija ja matkailija, kirjoittaisin juttujani Kyllikki Villaa muistellen. Kävisin kiotolaisessa iltapäivässä, tapaisin vanhoja, rakkaita tuttuja Jokohamassa, ottaisin menolipun St. Helenalle.

Tämäntyyppisiä ajatuksia pyöri mielessä, kun ostettiin jäätelöt ja käveltiin pitkin kivistä kävelylaituria. Tuuli oli periksiantamaton ja merenhajuinen; levää lojui rantakivillä. Aurinko paistoi ja tuulen poislaskien oli varsin lämmin: jollen paremmin tietäisi, väittäisin, että olis ollut syyskuu. Meren näkemisen lisäksi päätin hyljätä sen päivän luennot koska arvelin, että sitä opiskelijaelo on parhaimmillaan - velvollisuuksien välttelyä - ja näin oivan tilaisuuden tutustua tähän matkatoveriini paremmin. Oon löytänyt vertaisseuraa vastaheränneelle Doctor Who -intoilulleni ja charity shopeissa ravaamiselle, jopa lucky cigarette -käytännölle (aina kun ostaa askin tupakkaa, ensimmäisen rivin keskimmäinen tupakka on määrä kääntää ylösalaisin ja polttaa viimeisenä, koska se on onnekas tupakka). Koska oon toisinaan vähän ihme tyyppi, on aina ilahduttavaa tavata joku, joka jakaa samankaltaisia ihmetyyppimäisiä piirteitä.

Käytiin syömässä fish & chipsiä, mun versio siitä on onion rings & chips. Käytiin charity shopissa ja ostin Agatha Christien The Murder of Roger Ackroyd ja George Orwellin 1984 maseimmalla kannella ikinä. Tulomatkalla oltiin jostakin bussin penkillä lojuneesta ilmaislehdestä aloitettu sanaristikkoa, haluatteko arvata, osuttiinko nimenomaan samaiseen 46A:han paluumatkalla ja löydettiinkö tulomatkan lehtemme? Alan epäillä, että Dún Laoghairen busseissa on jotain outoa: lauantaisella reissulla tavattiin 7:ssa kaksi naista, joilla on pari mukulaa mukanansa. Toverini silloin huvitti lasta pandalapasella, se nautti siitä kovasti, se lapsi, kunnes ei enää huvittanut. Kuinka hassua olis, jos samat tyypit hyppäis paluumatkalla samaan bussiin? Aika hassua se oli, etenkin tässä uuden yhteensattuman valossa.

Kirjoista puheenollen: tässä järjestelmällinen, tuota, kirjahyllyni ilman sitä hyllyosuutta