People behind bars are not always serving drinks

Tässä maassa ei saa aborttia ja mä en pysty edelleenkään täysin käsittelemään tota seikkaa. Tässä taas huomataan, kuinka pohjoismaisessa tynnyrissä sitä onkaan eletty. Tynnyrissä kuulostaa ehkä vähän liian pahalta - ei kyse oo siitä, ettenkö olis kiinnostunut, mitä ulkomaailmassa tapahtuu, mutta mitä tähän aborttiasiaan esimerkiksi tulee, oon tottunut tietynlaiseen ilmapiirin ja tää irlantilainen, täysin Suomesta poikkeava, hämmentää mua sen tähden suuresti. Asiahan on niin, että siitä lähtien, kun oon ollut tietoinen raskaudenkeskeytyksen käsitteestä, oon pitänyt sitä aivan normaalina ja hyväksyttävänä. En kyllä muista alkuunkaan, milloin se on mahtanut tapahtua, mutta jättäkäämme toi sivuseikka nimenomaan juuri siksi.

Ensinnäkin mulla on oma lehmä ojassa tässä: jos nyt kävis niin hullusti ja epätodennäköisesti (forever alone), että tahtomattani tulisin raskaaksi, haluaisin siinä tapauksessa mahdollisuuden päättää, miten omaa elämääni elän. Piste. Sen jo sinänsä pitäis olla kyllin hyvä syy aborttiin, ettei halua lapsia. Tai vaikka haluaiskin, mutta jos ajoitus on pielessä - henkilökohtaisena mielipiteenä haluaisin esittää, ettei oo sanoja kuvaamaan sitä pettymystä, joka seurais vaikka opiskelujen keskeyttämistä ei-toivotun raskauden tähden, itseni tai kenen tahansa kohdalla. Elämä on muutenkin kyllin epäreilua, ei sitä pidä tehdä vaikeemmaksi sillä, että kaikki muuttuu kertaheitolla traagisella tavalla, jos ehkäisy pettää itsestä riippumattomista syistä, kai ainoa varma asia tässä maailmassa on, ettei mikään oo varmaa. Tai edes vaikka se oliskin oma arviointikyky, joka pettäis ehkäisyn käytön tarpeellisuudesta.

Ei sillä, että tää mulle kuitenkaan mikään yksioikoinen asia olis, vaikka noi edellämainitut argumentit tuli aika painokkaasti ja joustamattoman tuntuisesti. Tunnustaudun pasifistiksi, ituhippi ja kasvissyöjäkin, ja oon tullut siihen tulokseen, että jos mulla olis ollut mahdollisuus, en usko, että olisin tappanut Hitleriä. Tätä soveltaen abortin oikeuttamiseen, luulis, että olisin sitä vastaan. Suomessa abortin muistaakseni saa kahdennelletoista raskausviikolle saakka, jolloin se sikiö ei ole vissiin kuin rakennelma jotain soluja. Kyllähän niistä soluista kasvais ihminen, mutta nimenomaan kasvais - vielä siinä vaiheessa se ei ole mitään elävää itsenäistä. Yhtä kaikki, en mä sanois että abortti mikään mieltäylentävä ajatus on.

Sit on tietysti ne tavallisuudesta poikkeavat tapaukset, äärimmäiset esimerkit, raiskaukset ja pahat kehityshäiriöt lapsella ja niin edelleen, asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa tai estää. (Mun nähdäkseni mikään humalatila, lyhyt hamonen tai mikään muu näistä iänikuisista kliseistä ei oo lieventävä asianhaara raiskaukseen, mutta se on kyllä ihan tyystin jo eri huolenaihe.) Jos kehittyvällä sikiöllä havaitaan joku paha kehityshäiriö, mitä lie niitä edes onkaan, onko kenellekään reilua jatkaa sitä raskautta? Jos vaihtoehdot on jotakuinkin luokkaa keskenmeno joka tapauksessa tai kuollut lapsi synnytyksessä tai viimeistään vuoden iässä. Onko kellään sitten kivaa, ei varmaan. En tiedä onko olemassa käsitettä mahdollisesti vakava tai lievä kehityshäiriö, mutta jos mitään oon tästä elämästä oppinut, niin että mitä vähiten odottaa tapahtuvaks, tapahtuu silloin kuin vähiten mitään odottaa tapahtuvaksi, hyvässä ja pahassa.

Vaan muistelkaamme Savita Halappanavaria - en muista, mikä lääketieteellinen tila aiheutti loppujen lopuksi kuoleman, niin kuin nyt muutenkaan olisin lääketieteestä jotenkin perillä. Yhtä kaikki, muistaakseni Savita oli 17. viikolla raskaana, kun se sai keskenmenon tai vastaavan, jonka seurauksena sitten hakeutui sairaalaan. Koska se sikiö oli jossain määrin elossa, sydän löi yhä tai jotakin vastaavaa, Savitalle ei voitu tehdä aborttia, mikä sitten johti joihinkin komplikaatioihin, joihin Savita sitten jonkun päivän kuluttua kuoli. Tää on ollut nyt hyvän aikaa uutisissa, niillä on kuolemansyyntutkintaa ja muuta ollut menossa. Mun käsittääkseni oli ihan tiedossa tätä keskenmenoa tutkittaessa, jos abortti olis siinä vaiheessa tehty, Savita olis jäänyt eloon, jotain tän suuntaista ainakin. Se taisi vielä itse pyytää aborttia, jos oikein muistan. Muistan joo, koska uutisissa on sitten puitu todettiinko toden totta niin, että koska "Irlanti on katolinen maa, ei aborttia voi saada".

Noista ihme kehityshäiriöistä vielä, mun käsityskyvyn mukaan olis täysin hyväksyttävää keskeyttää raskaus tuommoisessa tapauksessa kuin Savita Halappanavarin. Voiko abortin saada niillä perusteilla, että tulevan lapsen kehitys on joko paljon tai vähän vaakalaudalla, jonkin verran väistämättä mutta kuitenkin niin, ettei sitä tiedä, mitä tuleman pitää? On äärimmäisen karua keskeyttää raskaus sen tähden, että lapsi saattaa olla jotenkin häiriöinen. Eipä sillä, ihmiset on moista tehneet halki historian eikä luonto itsessään paljoa parempi ole. Viimeisimmäksi tästä on lukion historian oppikirja tietänyt kertoa, että keräilijä-metsästäjäheimot jättivät vanhat ja muuten heiveröiset kaverit oman onnensa nojaan taatakseen oman selviytymisensä, ja eikös evoluution tarkoitus olekin just karsia heikoimmat yksilöt? Ajat ovat toiset, joku huomauttanee, ja oon samaa mieltä. Ajat ovat toiset tätä nykyä, erityisesti Euroopan Unionin hellässä huomassa länsimaisen kulttuurin ytimessä meillä on aikaa ja varaa olla inhimillisiä. On sitten eri asia, ovatko ihmiset sitä.

Toinen mediassa tänä keväänä käsitelty jupakka on The X Case, joka liittyy abortin saamiseen, mikäli naisen henki on vaarassa, ja naisen hengen vaarana nähdään myös itsemurha. Ensin olin ihan ulalla koko jutusta ja musta tuntui tosi kaukaa haetulta yhdistää itsemurha-aikeet raskauteen; onko se nyt ymmärrettävä niin, että jollei saa raskaudenkeskeytystä, niin se on sitten henki pois omin avuin? Outoa, eller hur? Ei se oikeestaan olekaan, kävi ilmi, että tää perustuu tapaukseen, jossa naapuri raiskasi 14-vuotiaan tytön, jolle tästä seuranneen raskauden johdosta kehkeytyi itsemurha-aatoksia. Ilmeisesti tää on tapahtunut joskus 1992, vieläpä, joten mun hämmennys ja tietämättömyys annettakoon anteeksi. Olin paitsi Suomessa silloin, niin myös yksivuotias.

Nyt kun oon taas vaihteeksi vaatimattomalla alustuksella varmistanut, että mun oma mielipide asiasta on tullut selväksi, ei varmaan kenellekään ole jäänyt epäselväksi, miten mun ja Irlannin muuten niin harmoninen yhteinen taival on tässä asiassa vähän koetuksella. Ymmärrän, että Irlanti on katolinen maa. Ei siinä mitään. Se on ihan ookoo. Kukin tyylillään ja niin edelleen. Mikä minä nyt olen ketään kritisoimaan niiden maailmankatsomuksellisista näkemyksistä. Ihan tällä viikolla näin nunnan ylittämässä tietä aamulla linjuripysäkille kiirehtiessäni, oikean nunnan! (Paatunut kirkostaeroaja ja mihinkäänuskomaton äänessä.) Eihän katolisella kirkolla enää samanlaista valta-asemaa ole kuin aiemmin, taivaan kiitos nyt kuitenkin, mutta tyhmempikin aika äkkiä täällä huomaa viitteitä uskontoon kaikkialla. Kirkkoja on joka nurkassa, kadunnimet ovat St. -alkuisia, kristillisyyttä tihkuvia yhden jos toisenkin alan putiikkeja löytyy vähän sieltä sun täältä.

Kuitenkin mun ideaalivaltiossa, utopiassani, jonka suunnittelu on tosin hieman vaiheessa vielä, valtio olis kaikesta kirkosta ja uskonnosta ynnä muusta täysin erillinen. Menisin jopa niin pitkälle, että poistaisin uskonnonopiskelun koulusta - sen sijaan vois olla jonkinlaista uskontojen ja kulttuurien tuntemusta vaikka. Oman uskontonsa harrastamista itse kukin varmasti ehtii toteuttaa vapaa-ajallakin, jos niin mielii, ja koulussa vois hyödyllisemmin opetella tuntemaan ja ymmärtämään muiden uskontojen lähtökohtia vaikka saman hengenvetoon haluaisin todeta, etten tässä nyt sitä väitä, etteikö olis varsin tärkeätä ymmärtää myös oman kulttuurinsa perusteita, joista yksi eittämättä on uskonto.

Oikeesti mitä hittoo, miten ihminen voi jaaritella itsensä alinomaa näin kauaksi alkuperäisestä aiheestaan? Se mitä tässä yritän peräänkuuluttaa, on jonkinlainen subjektiivinen oikeus olla oman elämänsä herra ja eritoten rouva tän kyseisen asian tiimoilta. Lukaisin nopeasti pikkuisen Wikipediaa kuulostaakseni vähän älykkäämmältä ja sivistyneemmältä kuin olenkaan, ja se tiesi kertoa, että 37 % prosenttia irlantilaisista helmikuussa 2013 Irish Timesin tekemän kyselyn mukaan olis sitä mieltä, että abortti tulis saada silloin, kun raskaana oleva nainen niin parhaaksi näkee. Kuulostaa vähältä, vaan on se kuitenkin yli kolmannes.

Mitä mun utopiaani tai utopioihin ylimalkaan tulee, no, niitä nyt ei turhaan utopioiksi nimitetä. Ehkä Irlannissakin uskonnon merkitys vähenee edelleen, mutta senkaltaisilla tavoilla on tapana juurtua aika tiukasti, pitkään siinä menee väistämättä. Aina kuitenkin löytyy edistyksellisiä, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän, vaihtoehtoajattelijoita ja sitten perinteidenhaalijoita ja -vaalijoita. En mä tiedä mitä tästä kaikesta ajatella, merkillinen maa. Voidaan kai kaikki yksimielisesti todeta, että tässä on kyse jostain kulttuurien eroavaisuuksista, ja mä nyt yksinkertaisesti olen kasvanut suomalaiseen liberaalimmanpuoleiseen suhtautumiseen abortista. Ei se nyt silti tarkoita, että se olis universaalisti mikään oikea tapa käsitellä tätä asiaa, en mä voi ryhtyä julistamaan, että meillähän tämä (tai jokin toinen) asia toimii eri tavalla, mutta kyllä me nyt varmaan silti ollaan oikeassa, koska _____________ (jos jollakulla on tähän vastaus, on hyvä ja kertoo sen minullekin; toki haluan tietää, miksi me oltaisiin oikeassa ja irlantilaiset ei).

Kaikesta huolimatta: yksilönvapaus! Oikeus päättää omasta elämästään ja omasta kehostaan! Lisäksi ihan mielenkiintoinen näkökulma naisten tasa-arvoisuuteen - ja tasa-arvolla nimenomaan tarkoitan tasa-arvoa, en jotain yltiöfeminististä estrogeenihöyryistä itsekeskeisestä naisten oikeuksien ajamiseksi nimitettyä vauhkoamista. Ei varmaan tule minään yllätyksenä, että siitäkin asiasta jaksaisin hyvät tovit jaaritella.

Ihme avautuminen. Mulla oli tänään Amnesty International -hupparini, liekö saanut siitä jonkin inspritaation ajautua tämmösten iänikuisten ihmisoikeus- ja muiden inhimillisyyskysymysten pariin. Mut mistä tahansa maailman suuresta epäkohdasta onkaan kyse, Samuli Putro muotoilee mielipiteen munkin puolesta!