Matkavalmistelut toiseen kertaan

Jonkin sortin jatkuvuuden ja yleisen kronologisuuden nimissä jatkan siitä, mihin viimeksi lopetin, ja kerron uudestaan, kuinka lähdenkin takas Dubliniin ja aion pysytellä samassa aiheessa koko ajan, mahdollisesti siihen saaakka kunnes sinne pääsen, koska tästä muutaman viikon oleskelusta kotimaassa byrokratian pakottamana mulla ei oo mitään sanottavaa. Nyt se on varmaa, se lähtö, vois sanoo, vaikka ei kai mikään tässä ailahtelevaisessa maailmassa oo varmaa, mutta oon aloittanut lähtövalmistelut (taas) ja tällä kerralla aion totta vie lähteä! Tarkoitus olis saada töitä ja jäädä sinne joksikin määrittelemättömäksi ajaksi, toistaiseksi, niin pitkään kuin mahdollista. Toki järkevänä ja täydessä ymmärryksessä olevana oon tietoinen, ettei sitä työpaikkaa välttämättä niin vain löydy tai ehkä ei ollenkaan, mutta hitto vie, mitä tässä elämässä jää käteen, jollei vähän riskejä ota. Näin työttömän ja kodittoman (lue: vanhempien nurkissa lojuvan) näkökulmasta voi sitä paitsi sanoa, ettei mulla mitään menetettävää oo, sama se kummalla puolen Eurooppaa oon!

Koin pienoista kotiinpaluuahdistusta ennen jo varsinaista paluuta ja se jatkuu vaan yhä edelleen, vaikka viikon verran oon kotosalla ehtinyt jo olla. Oon paljon ystäviä ja tuttuja treffannut, ja vaikka niin mukavaa kuin niiden näkeminen onkin, suoraan sanottuna taisin kuvitella sen hieman jännemmäksi kuin miksi se sitten paljastui. Oon puhua papattanut toilailuistani maailmalla, no maailmalla ja maailmalla, mutta kuitenkin kotoa poissa!, ja voisin periaatteessa jatkaa monologejani loputtomiin mutta kerrottuani samat seikkailut moneen kertaan alan jo hieman kyllästyä. Mahtavaahan mulla siellä merten takana oli ja muisteloin sitä alinomaa hereilläollessani, ääneen ja ajatuksissani ynnä unissanikin pikkuisen myös (viimeöisessä Samuel Beckett opetti mulle piirtämistä, oli tosi lyhytpinnainen opettaja), mutta halajan jo uusia tuulia. Oon malttamaton ja ikävystyn nopeasti, jännitys jota koin kuluneiden vajaan kolmen kuukauden tai itse asiassa täsmällisemmin kolmen ja puolen viikon Dublinin-oleiluni aikani unohtuu äkkiä, muistamattomuuden prosessi itse asiassa on jo alkanut tässä hyisessä pohjoisen maassa.

Alan tuntea jonkinmoista matkajänskätystä, jotain uutta ja jännittävää saattais olla aluillaan! Oon innoissani matkavalmisteluista, vaikka hyvä kun kotiin edes pääsin. Toisaalta kyllähän ajatus Dubliniin paluusta muhi aika pitkään, ehkä oli jo olemassa ennen kuin koko Dubliniin olin edes päässyt, niin nurinkuriselta kuin kuulostaakin, en oikein osaa asettaa sen ajatuksen synnyinsijaa mihinkään. Melkein tekis mieleni heittäytyä melodramaattiseks ja sanoa, että oon aina tiennyt joskus päätyväni ulkomaille asumaan. Se on kyllä valhetta ja hölynpölyä kaikki tyynni, oon ollut niin nössö etten oo uskonut pääseväni yhtään mihinkään elämässäni vaikka kaikensorttisesta matkustamisesta haaveksinutkin. Onhan toki aika radikaalia likipitäen millä tahansa mittapuulla pakata tavaransa ja muuttaa toiseen maahan, mutta mulle se on erityisen radikaalia just sen takia, etten ikinä olis voinut uskoa tekeväni mitään läheskään senkaltaista. Yhä edelleenkin sitä on vaikeata sisäistää, vaikka oon tän vuoden aika tehnyt jo paljon sellaista, jota minä itse ja vielä vähemmän kukaan lähimmäisistäni ei olis koskaan kuvitellutkaan mun tekevän, ei vain tää Irlannin-reissu, on muitakin, vähäpätöisempiä kenties mutta silti huomionarvoisia siinä mielessä, että mun mielenlujuus ja usko omaan henkilööni olivat siinä koetuksella mutta onnistuin pitämään tahtoni vakaana ja kaiken muun persoonastani myös.

Mutta hyvältä tuntuu, suunnittelu ja valmistelu, kun voin sanoa lähteväni toimittamaan asioita Dubliniin-muuton tiimoilta kaupungille ja todella tehdä niin, kaiken sen tiimellyksessä Dublin tuntuu tulevan aina pikkuriikkisen lähemmäks. Niin, mitä tulee Dublinin rippeissä roikkumiseen, kannan yhä mukanani kaikensorttista museoista ja muista kulttuurikohteista mukaani nappaamiani brosyyrejä; aina kun kaivelee jotakin laukusta, on hyvä havaita palanen Dublinia edes merkityksettömän paperisälän muodossa. Niin, kyllä välillä itsekin kyseenalaistan järkeni valon voimakkuuden, joku mun omasta tahdosta riippumaton taho tuntuu välkyttävän sitä valoa päälle ja pois miten mielii. Tuollaistahan tekevät ainoastaan todelliset älyköt.