Kesäkesäkesälomalomalomahelsinkihelsinkihelsinki

Jouduin ryhtymään paljasjalkaiseksi dublinlaiseksi tänään. Olin muina naisina töiden jälkeen tekemässä viime hetken ostoksia ennen Suomeen tuloa, nautin harvinaisesta kauniista ilmasta ja kaupungista ja olin kaiken kaikkiaan vallan erinomaisella tuulella - loman alku ja kaikki. Sit aivan yhtäkkiä vähän ennen George's Streetia (se on yksi mun lempparikaduista Dublinissa, kävelen siitä aina jos mulla on asiaa edes etäisesti niille nurkille) kengästä irtos puolet pohjasta. Se jäi lerpattamaan varsin epämiellyttävästi, ja päätin sit ratkaista ongelman ottamalla kengät kokonaan pois. Ikinä pitäis ostaa mitään Penneysiltä. Myönnän, että olin vasta vähän aikaa sitten tosi innoissani siitä, mutta nyt en oo lainkaan tyytyväinen. Joku kaks kuukautta sitten ostetut kengät! Tekis mieli pistää Penneys boikottiin, mulla on aika tarkka musta lista yhden jos toisenkin alan liikeyrityksistä, mutta ihan rehellinen ollakseni tuun aina tarvitsemaan edullisia sukkapöksyjä.

Olin salaa vähän iloinenkin kenkien yhtäkkisestä sairaseläköitymisestä, tykkään kulkea paljain jaloin. Katu oli lämmin ja tuntui hyvältä jalkain alla, kaikki täällä on nyt jokusen päivän ollut käsittämättömän lämmintä. Kuinka pitkään tällaista ihmettä voi edes kestää? Joka tapauksessa olin varmaan vähän hullunkurisen tai vain hullun näköinen tepastellessani kengät kädessä, mutta mitäs noista, tuumin varsin tyytyväisenä tällaiseen uudenlaiseen lähestymistapaan Dublinin suhteen. Sit jossain kohtaa alkoi vasemmassa pottuvarpaassa tuntua, että siellä olis jotain. Ei paljoa kumminkaan haitannut, jatkoin matkaani kotiin päin, ehkä joku pikkukivi takertunut vaan siihen varpaaseen. Kävin lähi-Centrassa lataamassa vähän bussikorttia, ja mitä huomasinkaan: tiputtelin veripisaroita siitä varpaasta kaupan lattialla. Pikkukivi taiskin olla pikkusiru, toivottavasti jäykkäkouristusrokotus on voimassa.

Perjantaina tuleva suomalais-irlantilainen aviopari lähti Suomeen, ja ystävällisesti ne ovat lähettäneet mulle kuvia kesäisestä Helsingistä, myös Linnanmäeltä. Oon tähän saakka kärvistellyt malttamattomana; mäkin tahdon Suomeen, Helsinkiin ja Lintsinmäelle! Huomennahan oon lähdössä, mutta että odottavan aika on ollut pitkä! Varsinkin ne kuvat laukaisivat kunnon Suomi-kaipuun. Ei sillä, että sinne pysyvästi halajaisin, mutta lomalle vähäsen. On kesä ja lämmintä, kaipaan raitiovaunuajelua ja pussiviintä, Pariisin kevättä ja katusoittajia. Myös Dublinista löytyy kaikki edellämainitut kohteet, mutta huolimatta kaikista lämpimistä tunteistani Dublinia kohtaan, en koskaan pääse täysin yli Helsingistä. Ja hulluinta on, etten oo edes ikinä asunut siellä. En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta kun käynyt Helsingissä, oon tullut tavattoman onnelliseksi. Ei sillä väliä, mitä asiaa oon sinne mennyt toimittamaan, oon vain kamalan iloinen aina kun lähijuna puksuttaa rautatieasemalle.

Oon töissä kyllästymiseen saakka jauhanut Suomen-lomastani, aina sama laulu. My friends are getting married in Finland, well actually they live here in Dublin as well but decided to get married in Finland, she's Finnish and he's Irish, I'm going to the wedding for a few days, I'm so excited, haven't been to a wedding in like fifteen years, blablabla. Kaikki varmaan ovat umpikyllästyneitä muhun, oon hokenut samaa asiaa varmaan kaks viikkoa nyt ja toi litaniahan tulee jo niin rutiininomaisesti, että saan sen yhteen hengenvetoon mahtumaan. Niin, en halunnut muuta kuin ilmaista maailmalle, kuin hirveän innoissani oon ja kuin ihanaa on mennä kesäiseen Helsinkiin ja kuin malttamattomana odotan ja kuin alan jo kohta laskee tunteja Suomeen saapumiseen (reilun vuorokauden verran, huomisiltana).

Koska kesä ja sporadokaus ja pussiviini ja asemanvessanhoitajatar ja Narinkkatorilla makaaminen: