Drink while you think... hypothetically

Lauantaina vietettiin melkoisia railakkaita hen partyja, ensimmäisiä laatuaan, joihin oon ikänä osallistunut. Ilmeisesti Irlannissa on tuleva morsio itse järjestää omat polttarinsa, mahdollisesti tekee viikonloppureissun Galwayhin tai Carrick-on-Shannoniin asian tiimoilta. Olis ihan hölmöä morsiamen itse järjestää polttarinsa, ihmeellinen tapa, joten päivän ohjelma oltiin pidetty salassa (tai no, yritys oli hyvä, vaikka päivän mittaan saattoi pari lipsahdusta sattua). Ensin otettiin juna Dún Laoghaireen (lausutaan kaiken järjen vastaisesti niin kuin dunleary), paikkaan jonka nimi on niin vaikea suomalaisille aivoilleni, että mun piti Googlesta tarkistaa nimen oikea kirjoitusmuoto. Treffattiin keskustassa ja Tara Stationilla hypättiin junaan. Päivänsankari oli tosi hauska vitsaillessaan, että ei kai me Dún Laoghaireen olla menossa, siellä on liian tuulista.

Dún Laoghairesta lähdettiin reilun tunnin mittaisella lauttamatkalle Howthiin. Kerrankin sää suosi, oli lämmintä ja aurinkoista. Olin kamalan innoissani päästessäni veneeseen ja merelle, vaikka reitti kulkikin hyvin pitkälti rannikkoa myöten. Yhtä kaikki, olin jo unohtanut veneen hajun, aallokon ja ajoittaiset roiskeet kaiteen yli kurkotellessa. Olisin halunnut Tuhtona käpertyä köysikasaan katselemaan ja varsinkin haistelemaan merta ja taivasta. (Joo, haistelemaan, tykkään eri hajuista. Kuulostipa friikiltä, kun sen noin pisti.)

Howthissa levitettiin viltti ja piknikeväät nurmikolla. Oli ehkä parhaita piknikkejä, joilla oon koskaan ollut. Kaikki olivat tuoneet jotain, ja kun kahdeksalla ihmisellä on kaikilla tuomisia, siinä on ruokaa aika paljon. Leipää ja lohta (vaikken kalaa syökään, pakko silti myöntää että aika tasokasta piknikruokaa!) ja quichea ja jälkkäriä ja mansikoita, kyytipojaksi vähän virvokkeita. Koska polttareissa kuitenkin oltiin, morsiamelle annettiin tehtäväks kirjata tulevan aviomiehensä hyvät ja huonot puolet. Oli aika eeppinen lista - huonot puolet taisivat päättyä siihen, ettei anna puristella finnejä. Kohtuutonta, onhan avioliitossa suotava sellaiset ilot toiselle kuin finnien puristelu. Lista jaettiin kahtia ja huonot puolet poltettiin, niin että vain hyvät jäis voimaan tulevassa avioliitossa. Mähän oon aina ollut vähän sokea moisille asioille, mutta nyt en voi olla kuin tavattoman onnellinen siitä, kuinka onnellisia ne ovat yhdessä, tää tuleva aviopari, puristeltiin niitä finnejä eli ei.

Jo edellämainittujen virvokkeiden nauttimiseksi päätettiin yksissä tuumin pelata vähän pelejä. Ensimmäisessä oli määrä keksiä kuuluisien henkilöiden nimiä, yks aloittaa ja vieressä istuva jatkaa nimellä, joka alkaa kirjaimella, jolla edellisen sukunimi alkoi. Yllättävän haasteellista, ainakin mulle, oon vähän huono tommoisessa välillä. Pelin juju oli nokkelasti siinä, että niin kauan joutui juomaan, kun mietti seuraavaa nimeä. Vaikeaa miettiä paineen alaisena, kun joutuu samanaikaisesti juomaan. Seuraavassa pelissä olin yhtä huono kuin aikaisemmassakin, joukkueittain toisen joukkuetoverin piti esittää pantomiimina muiden antama elokuvan, kirjan, tv-sarjan tai laulun nimi. Ei oo helppoo esittää New Girliä tai Italian Jobia yksinänsä! Sen sijaan Raamatun esittäminen oli näemm helpompaa kuin kuunaan olis arvannut.

Piknikin ja pelien ja leikkien jälkeen otetiin Howthista juna takaisin kaupunkiin. Asemalla treffattiin lisää iloiseen joukkoomme liittyviä juhlijoita. Ei oo matka Tara Stationilta George's Streetille ollut varmaan koskaan niin pitkä ja ailahtelevainen; piti pysähtyä vessaan matkalla ja jotta vessaa sai käyttää, oli shotit otettava kyseisessä pubissa. Oon melko varma, että sit kun kenkäinpudottelun ja pysähtelyn ja kuvien ottamisen jälkeen viimeinkin päästiin määränpäähän, Ukiyoon, sen paikan henkilökunta vihas meitä jo syvästi. Ei edes ruoan tilaaminen käynyt niillä käytöstavoilla kuin olis suotavaa - syömäpuikkojen kera oli teeskenneltävä mursua ja kalasteltava sitruunanviipaleita ja mintunlehtiä vesilasista.

Puolentoista tunnin äänekkään ja riehakkaan syömisen jälkeen siirryttiin alakertaan laulamaan vähän karaokea. Se oli meluisaa sekin, vaan mikä oliskaan hauskempaa kuin Dancing queen yhteislauluna? Jokunen muu veisu myös mahtui siihen kahteen tuntiin, joka me karaokekopissa vietettiin. Siitä jatkettiin Globeen tanssimaan ja kyllä kello tais jotain kiitettävät neljä aamuyöllä, kun kotiin pääsin viimeinkin. Oli kyllä sen arvoista, seuraavan päivän onnettoman olon, joka jatkui vielä maanantain puolellekin. Ei olis voinut päivä paremmin mennäkään! Vaikka oltiin typeriä ja käytöstavattomiakin kenties, ei haittaa yhtään. Mikä tärkeintä, myös päivänsankarilla vaikutti olevan varsin hauskaa kekkereissään, ja ajauduin itse loppuillasta hyvinkin tunteelliseen mielentilaan. Ei oo kuin neljä kuukautta, kun tänne eriskummalliselle saarelle tulin epäillen, saisinko lainkaan kavereita, tulisko mistään ylipäänsä mitään. Muutamaa hassua kuukautta myöhemmin, vietän jo elämäni aikaa Dublinin yössä sellaisten ihmisten kanssa, joihin en olis vuosi sitten osannut kuvitellakaan tutustuvani. (Ja, höhöhö, tässä silti oon!)

Hen partya ja tulevia häitä ja piakkoin Dubliniin ajaksi X saapuvaa ystävätärtäni lukuunottamatta elämä on samaa tylsää kuin aina ennenkin, vaikka onhan noissa edellämainituissa jo jonkin verran puuhaa ja jännitystä. Oon ajautunut taas hermoiluun kouluunpääsystä, entä jos hakemuksessa onkin jotain pielessä, entä jos en olekaan ymmärtänyt kaikkea, entä jos jotakin olennaista on jäänyt puuttumaan, vrt. I don't even know what I don't know. Tuli kirje CAO:lta, jossa käskettiin tarkistaa, että hakemuksessa on kaikki oikein. Onko? Mistä senkin tietää? Miksi päätin tehdä elämästäni näin hankala? Mitä teen jos en pääsekään kouluun? Mitä teen jos pääsen? Aivan tänä keväänä olen laajentanut englanninkielistä sanavarastoani sanalla, joka kuvaa mua mitä erinomaisimmin: procrastinate. Sitä teen, viivyttelen ja välttelen, onkohan nyt jo liian myöhäistä ottaa itseäni niskasta kiinni? Mihin tää elämä on menossa ja miten selviän kaikesta?

Niin ja viikon päästä jälleen Suomeen, häihin ja Linnanmäelle! Huisaa! Linnanmäki Linnanmäki! (Vieroitusoireita maassa, joka ei huvipuistoja tunne.)